Jirka Väätäinen

Jirka on visuaalinen suunnittelija ja taiteilija, jonka monipuolinen tekeminen ja visio löytää muotoaan etenkin markkinoinnin ja designin maailmoissa

– niin AD:n, graafikon ja kuvittajankin rooleissa. Kauneudentajustaan ammentava ja tunnelmia hakeva suunnittelija on kotonaan eritoten tutkimusmatkoilla aiheiden “look & feelin” pariin. Väätäinen on näkemyksellään ja kuvitustöillään saavuttanut tuntuvaa maailmanlaajuista mediahuomiota.

Minkä parissa työskentelet tällä hetkellä?

 

J.V. Teen monipuolista työtä freelancerina – viimeaikoina palettia painottanut AD-hommiin ja taideprojekteihin. Pakka on usein kuitenkin jonkin verran levällään ja tämänhetkiset työpöydän projektit vaihtelevat hahmosuunnittelusta artisti-ilmeisiin ja NFT-maailmaan tutustumiseen.

"Luonnollisesti eri aikoina ja eri mielentiloissa eri aiheet ja tunnelmat tuntuvat eri tavalla herätteleviltä."

Pari sanaa taustastasi?

 

J.V. Kuopiossa varttunut / Briteissä ‘Arts University Bournemouth’:ssa opiskellut ja graafisena suunnittelijana valmistunut / kuvituskuviensa viraalisuosiosta nauttinut / Helsingin mainosalalla vaikuttanut / nyt 7 vuotta freelancerina

Mistä inspiroidut?

 

J.V. Olen herkästi aistivaa tyyppiä, joten anturat ovat yleensä avoimena inspiroitumaan lähes kaikesta kokemasta ja näkemästä. Inspiroidun eritoten tunnelmista. Luonnollisesti eri aikoina ja eri mielentiloissa eri aiheet ja tunnelmat tuntuvat eri tavalla herätteleviltä. Välillä inspiroi kauneus, välillä haikeus, välillä jännite jne. Kaupallisia projekteja tehdessä ja niihin perehtyessä inspiraatiota joutuu tietysti hakemaan asiayhteyteen ja tehtävänantoon liittyvistä kulmista, sekä innostumaan ongelmanratkaisusta.

Suurin inspiraation lähde tähänastisen urasi aikana?

 

J.V. Nostalgian tunteeseen olen huomannut palaavani usein. Se on synnyttänyt tunnetuimman projektini, oma-aloitteisen kuvitussarjan siitä miten kuvittelen ja visualisoisin lapsuuteni (ja sen jälkeen myös uudemmat) Disney-hahmot realistisemmassa muodossa.

Mitä tavoittelet?

 

J.V. Uralliset kunnianhimot ovat vuosien aikana rapisseet käydylle polulle, ja tilalle ovat nousseet abstraktimmat tavoitteet itsensä löytämisestä ja itsensä toteuttamisesta. Läsnä on halu tunnistaa kirkkaammin oma sisäinen draivi ja oppia paremmin ammentamaan tuosta synnynnäisestä tarpeesta luoda. Eli jonkinlaisesta oman äänen, oman suunnan ja oman tekemisen kirkastamisesta – myös siis työn osalta.

Paras koskaan annettu elämänohje?

 

J.V. Murehtimiseen taipuvaisena tyyppinä itseäni on helpottanut tämä ajatus: “voitko tehdä asialle jotain – jos kyllä, niin hyvä – ei ole siis aihetta murehtia, ja jos asialle ei voi mitään, ei murehtimisesta ole apua”.

Close site navigatin